Kaipaan lintukoto-Suomea

Share |

Keskiviikko 19.12.2018 - Maarit Tuomi


Nykypäivän Suomi on aivan erilainen kuin oman lapsuuteni, nuoruuteni ja myös aikuisuuteni Suomi. Omat lapseni saivat myös elää lintukoto-Suomessa, jossa pahoja asioita toki tapahtui, mutta suurimmaksi osaksi elo oli huoletonta ja turvallista.

Suomessani on kuitenkin tapahtunut radikaali muutos muutamassa vuodessa. Esimerkiksi yleisötapahtumia turvataan turva-autoin ja betoniporsain kuorma- tai pakettiautoiskujen varalta. Uusimpana turvallisuutta lisäävänä tekijänä jokaiselle poliisilaitokselle hankitaan raskaasti panssaroitu, luotisuojattu auto.

Oma lukunsa on nämä ns. ”paluumuuttajana” tulevat Isis-taistelijat, jotka luovat maahamme erittäin suuren uhan. Tutkijan mukaan islamistiryhmistä takaisin tulleilla on täysin erilainen kynnys väkivaltaan. Vuonna 2016 supolla oli tiedossaan reilu 70 sellaista henkilöä, jotka olivat matkustaneet Suomesta Isisin riveihin. Tuolloin heistä noin 20 oli palannut takaisin. Mikähän mahtaa olla viime vuoden luku? Ja onko todellista lukua edes mahdollista saada.

Myös ilmoitettujen seksuaalisten ahdistelujen määrä on kasvanut tänä vuonna huomattavasti. Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon saatettiin syyskuuhun mennessä yli 26 prosenttia enemmän ahdisteluja kuin edeltävänä vuonna. Ja Oulun raiskaustapaukset ovat kuulemma KRP:n mukaan vasta jäävuoren huippu.

Luemme tällaisia uutisia päivittäin. Olemmeko jo niin turtuneita tähän muuttuneeseen turvallisuustilanteeseemme ja Suomeemme, ettemme ymmärrä, ettei tämä ole normaalia?  Vai onko tämä meidän uusi normaalimme?

Ehkä olen juntti impivaaralainen punaniska, mutta minä haluan erilaisen uuden normaalin. Tai oikeastaan vanhan. Haluan lintukoto-Suomeni takaisin.

Avainsanat: terrorismi, lintukoto, turvallisuus


Kommentit

13.4.2019 9.15  Päivi

Todellakin lintukoto-Suomi takaisin! On ahdistavaa ajatella mihin tämä maahanmuutto johtaa. Uskonto ja siihen liittyvät säännöt ovat pelottavan vahvoja, niihin on perustunut myös useat sodat. Vieraan maan kulttuuri ei sovi yhteen meidän suomalaisen kulttuurimme kanssa. Ristiriitoja tulee väistämättä. Pelottaa, onko annettu pikkusormi jollekin mistä emme vielä tiedä!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini