Ei lapsimorsiamille!

Tiistai 20.10.2015 - Maarit Tuomi

Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on puhuttanut tänä syksynä laajasti kansaa sekä somessa että lehtien palstoilla. Osa kommenteista on puolesta, osa vastaan.

 

Turvapaikanhakijoiden käyttäytyminen on myös herättänyt paheksuntaa sekä ihmetystä. Nälkälakot, mielenosoitukset ja olosuhteiden moittiminen on loukannut monia suomalaisia. On valitettu esimerkiksi ruuasta, joka kuitenkin kelpaa meidän koululaisillemme ja päiväkotilapsillemme.

 

Meidän keskuuteemme on tullut ihmisiä, joiden lähtökohdat, tavat ja moraalikäsitykset poikkeavat täysin meidän suomalaisten käsityksestä oikeasta ja väärästä. Meillä esimerkiksi naiset ja lapset ovat tasa-arvoisia kansalaisia, mutta tämä meille päivänselvä asia on herättänyt ihmetystä turvapaikanhakijoiden keskuudessa.

 

Nyt on tullut ilmi, että esimerkiksi Alankomaissa ihmetellään, miten turvapaikkaa hakevien miesten alaikäisten lapsimorsianten kanssa pitäisi toimia. Alankomaissa noin parikymmentä 13-15-vuotiasta tyttöä on saanut luvan olla vastaanottokeskuksissa huomattavasti vanhempien kumppaniensa kanssa laissa olevan porsaanreiän takia. En jaksa uskoa, että tämä olisi vain hollantilainen ongelma. Ja ihmettelen kovasti, miksi Alankomaissa ihmetellään tätä asiaa. Meidän maissamme kyse on pedofiliasta ja sillä siisti. Maassa maan tavalla!

 

Oltiin monikulttuurisuuden vaikutuksista mitä mieltä hyvänsä, jossain menee mielestäni raja. Ja se menee tässä. Me emme voi hyväksyä näitä lapsimorsiamia ja mikäli heitä maassamme tavataan, pitää siihen viranomaisten ehdottomasti puuttua ja tukkia lainsäädännössä mahdollisesti olevat porsaanreiät mahdollisimman pian.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvapaikanhakijat, lapset, pedofilia