Tolkun aikaKeskiviikko 3.2.2016 Tolkku- sana on perinteisesti yhdistetty alkoholin- tai rahankäyttöön. Nyt sana on saanut uutta merkitystä Jyri Paretskoin kirjoituksen "Tolkun ihmiset" myötä. Kirjoitus keräsi laajaa huomiota ja kiitosta presidentti Niinistöä myöten.
Alkusysäyksen tähän kirjoitukseen antoi jääkiekkolegenda Teemu Selänne, joka blogikirjoituksessaan ”huoleni suomesta ja turvallisuudesta” otti kantaa turvapaikanhakijoiden tekemiin raiskauksiin.
Kesän ja syksyn aikana Tornion kautta maahamme tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä on ollut tolkutonta. Nyt myös itärajallemme on pelättävissä vastaavanlaista tolkutonta rallia romuautoineen ja ihmissalakuljettajineen.
Vastaanottokeskuksia on perustettu kuin sieniä sateella ilman kunnon kilpailutusta, tolkuttomaan kiireeseen vedoten. Nyt vaikuttaa myös siltä, että vastaanottorahoja on jaettu tolkuttomasti, ilman riittäviä selvityksiä turvapaikanhakijoiden omasta varallisuudesta.
Presidentti Niinistö totesi valtiopäivien avajaisissa, että jossain vaiheessa jonkun tunnustettava, ettemme kykene täyttämään kaikkia kv. sopimusten velvoitteita. On hyvä, että yhä useammat ihmiset ja tahot alkavat peräämään tolkkua tolkuttomuuden tilalle. Onko siis toiveita, että tolkku alkaa vihdoin löytyä ja pääsemme elämään tolkun aikaa, ainakin turvapaikanhakijoiden määrän suhteen? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvapaikanhakijat, laiton maahanmuutto |
Unelmilla on myös hintansaTorstai 19.11.2015 klo 20.05 - Maarit Tuomi Pakolaisvyörylle ei näy loppua. Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen tasaista tahtia, tosin määrät ovat olleet hieman laskussa sitten viime syksyn. Terroristit ovat iskeneet Pariisissa ja lisäiskuja on myös onnistuttu estämään sekä Ranskassa että Saksassa. Ruotsissa terrori-iskun valmistelusta epäiltyä irakilaismiestä haetaan Suojelupoliisin mukaan myös Suomesta. Huomenna perjantaina EU:n sisäministerit aikovat sopia tiukentavansa tarkastuksia Schengen-alueen ulkorajoilla. Ministerit suostuvat “ottamaan heti käyttöön tarpeelliset, systemaattiset ja koordinoidut tarkastukset ulkoisilla rajoilla, mukaan lukien (tarkastukset) henkilöille, jotka nauttivat vapaasta liikkuvuudesta”, kerrotaan Reutersin haltuunsa saamassa asiakirjassa. Unelmalle tuli tänään myös hintalappu kun hallitus julkaisi esittävänsä lisärahoitusta turvapaikanhakijoiden määrän nopean kasvun vuoksi noin 452 miljoonaa euroa. Suomessa vastaanottokeskuksia perustetaan kuntiin, joissain tapauksissa jopa ilmoitusluonteisesti. Viimeisin tapaus on hotelli Tallukka Vääksyssä, jossa vielä reilu kuukausi sitten oli tarkoitus panostaa matkailuun. Kunta oli päättänyt jopa lähteä mukaan hotellin mittavaan seikkailupuistohankkeeseen. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin yllättäen kun hotellin omistaja oli tehnyt yhteistyösopimuksen Kotouma oy: n kanssa. Maahanmuuttoviraston sopimuksen ja yrityksen rekisteröinnin välinen aikataulu on herättänyt myös kysymyksiä. Neuvotellaanko ensin sopimus ja sitten perustetaan yritys? Tätä on kysynyt aivan aiheellisesti Perussuomalainen Helsingin kaupungin varavaltuutettu ja varakansanedustaja Mari Rantanen, joka lähetti Maahanmuuttovirastolle tietopyynnön vastaanottokeskusten kustannuksista. Tavallinen suomalainen veronmaksaja ei voi kuin pyöritellä silmiään, että mistä tämä kaikki raha revitään? Olisihan meillä rahareikiä omastakin takaa. Maan hiljaisetkin alkavat pikkuhiljaa äännellä...
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvapaikanhakijat, maahanmuuton kustannukset |
Lahden kaupunginhallitus 26.10.2015 § 332 Tapanilakodin vuokraaminen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksiMaanantai 26.10.2015 klo 19.44 - Maarit Tuomi Lahden kaupunginhallitus ilmaisi kokouksessaan 7.9.2015 valmiutensa pakolaisten lisävastaanottoon Lahteen. Päätös ei ollut yksimielinen ja näkemys syntyi vasta äänestyksen jälkeen. Kaupunginhallituksen perussuomalaiset jäsenet Lasse Koskinen ja Maarit Tuomi vastustivat esitystä. Vastustamme myös Tapanilakotiin sijoitettavan vastaanottokeskuksen perustamista keskelle rauhallista ja idyllistä pientaloaluetta. Asiaa käsitellyt asukasilta järjestettiin Jalkarannan monitoimitalo Jalossa 13.10.2015. Asukkailta saadun palautteen mukaan tiedotus oli kuitenkin puutteellista ja selkeästi asenteellista. Tilaisuudessa oli keskustelua, mutta asukkaiden todellisen mielipiteen selvittäminen on jätetty tekemättä. Sen olisi voinut helposti tehdä esimerkiksi kotitalouksiin jaettavalla kyselylomakkeella, mikäli halua olisi ollut. Lahti- Nastola yhdistymissopimuksessa 15.12.2014 todetaan muun muassa kohdassa 6, että asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista lisätään. Näin ei siis kuitenkaan käytännössä toimita. Myöskään riittävää selvitystä muista mahdollisista sijoituspaikoista ei ole tehty. Kokemukset Hennalan hätämajoituskeskuksesta ovat osoittaneet, että hälytystehtäviä on ollut ja niihin on menty useamman partion voimalla. Yleensä hälytyskäynneissä on ollut kyse asukkaiden keskinäisistä välienselvittelyistä. Vaikka Tapanilakodista on suunniteltu vastaanottokeskusta pääasiassa perheille, ei näistä ristiriidoista asukkaiden välillä voida silti välttyä. Tällainen poliisipartioiden pyöriminen keskellä rauhalliseksi ja turvalliseksi koettua asuinaluetta tulee lisäämään rauhattomuutta sekä herättämään asukkaissa turvattomuuden tunnetta ja pelkoja. Esityksessä ei ole huomioitu lainkaan vastaanottokeskuksen taloudellisia vaikutuksia kuten perusterveydenhoidon, päivähoidon, peruskoulun ja tulkkipalvelujen järjestämistä aiheutuvia kustannuksia. Valtio korvaa pakolaisten vastaanottokustannuksia, mutta on odotettavissa, että maksut tulevat viiveellä, sillä valtion vastaanottokustannuksiin varatut rahat ovat loppu. Suomen valtio onkin hakenut hätärahoitusta turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin 120 miljoonaa euroa. Hennalan hätämajoitusyksikössä on tällä hetkellä noin 500 turvapaikanhakijaa ja katsomme, ettei Lahdella ole tässä taloudellisessa tilanteessa mahdollisuuksia lisätä pakolaisten vastaanottomääriä. Lisäksi asukkaiden kuuleminen on laiminlyöty. Lahdessa 26.10.2015
Kaupunginhallituksen jäsenet: Maarit Tuomi Martti Mäkelä |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahti, turvapaikanhakijat, Tapanilakoti |
Ei lapsimorsiamille!Tiistai 20.10.2015 - Maarit Tuomi Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on puhuttanut tänä syksynä laajasti kansaa sekä somessa että lehtien palstoilla. Osa kommenteista on puolesta, osa vastaan.
Turvapaikanhakijoiden käyttäytyminen on myös herättänyt paheksuntaa sekä ihmetystä. Nälkälakot, mielenosoitukset ja olosuhteiden moittiminen on loukannut monia suomalaisia. On valitettu esimerkiksi ruuasta, joka kuitenkin kelpaa meidän koululaisillemme ja päiväkotilapsillemme.
Meidän keskuuteemme on tullut ihmisiä, joiden lähtökohdat, tavat ja moraalikäsitykset poikkeavat täysin meidän suomalaisten käsityksestä oikeasta ja väärästä. Meillä esimerkiksi naiset ja lapset ovat tasa-arvoisia kansalaisia, mutta tämä meille päivänselvä asia on herättänyt ihmetystä turvapaikanhakijoiden keskuudessa.
Nyt on tullut ilmi, että esimerkiksi Alankomaissa ihmetellään, miten turvapaikkaa hakevien miesten alaikäisten lapsimorsianten kanssa pitäisi toimia. Alankomaissa noin parikymmentä 13-15-vuotiasta tyttöä on saanut luvan olla vastaanottokeskuksissa huomattavasti vanhempien kumppaniensa kanssa laissa olevan porsaanreiän takia. En jaksa uskoa, että tämä olisi vain hollantilainen ongelma. Ja ihmettelen kovasti, miksi Alankomaissa ihmetellään tätä asiaa. Meidän maissamme kyse on pedofiliasta ja sillä siisti. Maassa maan tavalla!
Oltiin monikulttuurisuuden vaikutuksista mitä mieltä hyvänsä, jossain menee mielestäni raja. Ja se menee tässä. Me emme voi hyväksyä näitä lapsimorsiamia ja mikäli heitä maassamme tavataan, pitää siihen viranomaisten ehdottomasti puuttua ja tukkia lainsäädännössä mahdollisesti olevat porsaanreiät mahdollisimman pian. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvapaikanhakijat, lapset, pedofilia |