Lahest, totta kai!

Valtionvarainministeriön selvityksen mukaan Lahden seudun kilpailukyky on Suomen kaupunkiseutujen heikoin. Ihmettelenkin, miksi tilanne on päässyt näin huonoksi, onhan Lahti sijaintinsa puolesta yksi Suomen parhaita logistisesti katsottuna. Mitä päätöksiä ja ratkaisuja täällä on tehty väärin kun muut kaupungit ovat ajaneet ohi? Toki alhainen koulutustaso on yksi selittävä tekijä samoin työttömyys. Mutta eikö niillekin asioille olisi aikanaan voinut jotain tehdä?

Lahdessa on tällä hetkellä käynnissä paljon erilaisia investointihankkeita, mutta mielestäni ne pitäisi priorisoida niin, että ihmisten terveyden ja hengen kannalta tärkeimmät laitettaisiin listan kärkeen (kuten homekoulut ja kaupunginsairaalan laajennus) ja muut, varsinkin ei tuottavat hankkeet, listan loppuun. Etenkin, mikäli Lahti haluaa markkinoida itseään lasten ja nuorten kaupunkina, on ainakin koulurakennusten ja päiväkotien oltava lapsille ja nuorille terveelliset.

Asioiden arvostus lähtee paljolti meistä itsestämme. Kuinka paljon me arvostamme esim. kotimaatamme ja kotiseutuamme. Jos me emme itse arvosta sitä, kuinka voimme odottaa muiden arvostusta? Tästä sain taas tänään konkreettisen muistutuksen kun kolme Namikan amerikkalaista koripallopelaajaa oli vastailemassa koululaisten kysymyksiin koulun Kansainvälisyyspäivänä. Oltiin amerikkalaisista sitten mitä mieltä hyvänsä, he arvostavat ja rakastavat kotimaataan ja kotiseutuaan syvästi. Yksi heistä pyysi meitä tekemään samoin omalle kotimaalleen ja kotiseudulleen. Me suomalaiset (ja lahtelaiset) osaamme kyllä valittaa ja nähdä ympärillämme negatiivisia asioita, sitä hyvää ja positiivista taas on monesti niin vaikeaa nähdä.

Toki asioita pitää parantaa ja viedä eteenpäin, tehdä parempaa tulevaisuutta lapsillemme, mutta ei varmaankaan ”millä hinnalla hyvänsä”? Nyt tuntuu siltä, että näiden investointien hintalappu alkaa ylittämään jo kipupisteen. Mikä on hyöty/panos suhde? Eikö vähempikin riittäisi ja keskityttäisiin olennaiseen.

Näin paluumuuttajan silmin katsottuna Lahti näyttää hienolta ja houkuttelevalta kaupungilta ihan nykyiselläänkin ainakin tällaiselle tavalliselle ”Peruslahtelaiselle”. Täällä on kaikki, mitä minä tarvitsen ja enemmänkin. Tai ehkä sitten katselen kotikaupunkiani liian nostalgisin silmin. Toisaalta perspektiivin ja etäisyyden ottaminen asioihin saattaa joskus myös ”aukaista silmiä”.

”Tärkeintä elämässä ei ole se että näemme sen mitä on jossain kaukana, vaan se että teemme sen mikä on suoraan edessämme”. - Thomas Carlyle