Rakastava hoito

Lähihoitajaopinnoissani olen oppinut paljon mielenkiintoisia asioita, kuten verensokerin ja verenpaineen mittaamista sekä insuliinin antoa.

Kuitenkin kaikkein vaikuttavin ja koskettavin aine on ollut saattohoito. Saattohoidon tunneilla penaalin sekä muistiinpanovälineiden lisäksi pöydällä on ollut nenäliinapaketti.

Olemme käsitelleet saattohoidon eri vaiheita aina saattohoitopäätöksen tekemisestä terminaalivaiheeseen. Mielestäni kuitenkin tärkein hoitomuoto on ”rakastava hoito”, jossa otetaan huomioon potilaan fyysiset, sosiaaliset, psyykkiset sekä hengelliset/henkiset tarpeet.

Fyysisten tarpeiden huomioinnissa  tärkeintä potilaan kannalta on, että hän saa hyvän perushoidon. Se tarkoittaa ravinnon saantia, puhtaudesta huolehtimista, lääkkeiden antoa ja erityistoiminnasta huolehtimista.

Hoidon tavoitteena on lievittää ja vähentää potilaan kipua, luoda turvallisuudentunne ja turvallinen ympäristö saattohoidon toteutumiselle. Hoitamalla kipua hyvin vältetään tarpeetonta kärsimystä, parannetaan elämänlaatua ja lisätään sairastuneen ihmisen elämänhalua.

Sosiaalisissa tarpeissa potilaan läheisinä voivat olla perhe, sukulaiset, ystävät, työtoverit tai muut henkilöt, jotka potilas kokee lähimmikseen. Läheisten tehtävänä on tuoda turvallisuuden ja läheisyyden sekä merkityksellisyyden tunnetta kuolemaa lähestyvälle potilaalle.

Psyykkisten tarpeiden huomioinnissa tarkoitus on tukea potilasta ja tämän perhettä sekä selviytymisessä oireista että selviytymisessä kuolemaan liittyvistä tunteista. Vakavaan sairauteen ja kuoleman läheisyyteen liittyy joskus myös psyykkistä ahdistuneisuutta ja masennusta.  Suru ja perheestä tai muista läheisistä luopuminen kuoleman lähestyessä tuo psyykkistä kärsimystä.

Saattohoidon avulla turvataan potilaalle mahdollisimman aktiivinen, arvokas ja oireeton loppuelämä. Potilaan elämäntarinan kuuntelu ja myönteisten muistojen vahvistaminen ovat osa hoitoa ja hoidettavan toivon tukemista.

Hengellisissä/henkisissä tarpeissa etenevä sairaus, parantavista hoidoista luopuminen, siirtyminen saattohoitoon ja kuoleman läheisyys nostavat esiin olemassaoloon liittyvät kysymykset. Kysymykset ovat todellisia ja aiheuttavat kuolevalle potilaalle ahdistusta, koska hän joutuu kohtaamaan oman itsensä rajallisuuden lisäksi myös oman elämänsä rajallisuuden ja sen päättymisen todellisuuden.

Kuoleman läheisyyden tuoman ahdistuksen ymmärtäminen ja sen hoito ovat edellytyksenä potilaan kokonaisvaltaiselle hoidolle. Kuoleva potilas kysyy itseltään ja henkilökunnalta isoja kysymyksiä – kysymyksiä, jotka koskettavat koko hänen olemassaoloaan ja elämänsä tarkoitusta. Samoja kysymyksiä hän on miettinyt ehkä aiemminkin, mutta nyt ne ovat väistämättömiä ja ajankohtaisia. Hän etsii kysymyksiinsä hengellisiä tai maallisia vastauksia.

Kuoleman läheisyyteen liittyvien kysymysten aiheuttaman ahdistuksen kohtaaminen ja sietäminen on keskeinen asia saattohoidossa. Henkilökunnalta tilanne vaatii potilaan hämmennyksen ja ahdistuksen kohtaamista ja tilanteen aiheuttamien tunteiden sietämistä itsessään.

Kuolevassa ihmisessä aktivoituvat kauhu ja pelko erosta ja yksinjäämisestä. Mielikuva kadotuksesta voi tuntua hyvin konkreettiselta ja tuskaiselta. Saattohoidon keskeisin tehtävä on sulkea kuoleva turvalliseen yhteyteen läheisten ja ymmärtävien ihmisten kanssa. Parhaimmillaan saattaminen on uskollista ja väsymätöntä rinnalla kulkemista siinä elämänmaastossa, jossa kuoleva kulkee.

Lahdessa saattohoitoa toteutetaan esim. pitkäaikaisosastolla, koska varsinaista saattohoitoyksikköä kaupungissa ei ole. Mielestäni saattohoitoon pitäisi saada kuitenkin lisää resursseja, koska jokaisella kuolevalla ihmisellä pitäisi olla oikeus hyvään ja arvokkaaseen kuolemaan. Jokainen meistä kaipaa kuolemansa hetkellä toista ihmistä, oli hän sitten omainen, pappi, vapaaehtoistyöntekijä tai hoitaja.