Veronkorotuksista

Share |

Tiistai 14.11.2017 klo 19.58 - Maarit Tuomi


Valtuustopuhe 13.11.2017

Veronkorotuksia perustellaan sillä, että halutaan säilyttää palvelutaso ja turvataan muun muassa laaja ja monipuolinen kulttuuritarjonta.

Onko esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen palvelutason säilyttämistä vai sen ylittämistä? Eikö nykyinen, 20 h/viikko riittäisi turvaamaan nykyisen palvelutason?

Ja onko meillä pakko olla niin laaja ja monipuolinen kulttuuritarjonta?

Kuntalaisille vakuutellaan, että verojen korotus on viimeinen keino. Tilastojenkaan valossa näin ei ole. Kunnallisveron korottaminen on käytännössä huomattavasti helpompi toimi kuin talouden tervehdyttäminen toimintoja tehostamalla ja järkeistämällä.

Veronmaksajain Keskusliiton mukaan kunnallisveron korotus tekee keskituloiselle palkansaajalle (eli noin 3000 e tienaavalle) noin 152 euroa vuodessa ja 1 600 euron eläkkeensaajalle tulee noin 72 euroa vuodessa. Tavanomaiselle lahtelaiselle pientaloasukkaalle kiinteistöveroprosenttien nousu tarkoittaa 31 euroa vuodessa.

Valtakuunapolitiikan tasolla vasemmisto kantoi kyllä huolta esimerkiksi omakotitaloissa asuvista lapsiperheistä ja eläkeläisistä. Mutta miksi tämä huoli ei kantautunut tänne kuntatasolle saakka?

Valtiontalous on lähtenyt hienoiseen kasvuun ja tätä kasvua meidän kuntapäättäjienkin tulisi omalta osaltamme edistää.  Kun nyt noususuhdanteessa nostamme veroja, niin mitä me teemme sitten kun suhdannenäkymät heikkenevät?

Maltillinen kunnallisvero kertoo hyvästä taloudenpidosta ja onnistuneesta päätöksenteosta, joka houkuttelee kuntaan yrityksiä ja osaavaa työvoimaa.

Kuntien velvoitteet hoitaa lakisääteisiä palveluja ovat samankaltaisia ja homekouluja ja päiväkotejakin on löytyy muistankin kunnista.  Toisissa kunnissa näiden velvoitteiden hoito onnistuu kuitenkin pienemillä veroprosenteilla kuin toisissa. Viime valtuustokaudella puhuttiin kuntaliitoksen yhteydessä kovasti hyvistä käytännöistä ja niiden siirtämisestä omaan toimintaan. Nyt nämä ”hyvät käytännöt”- puheet ovat jostain syystä hautautuneet. Olisiko näitä puheita kuitenkin syytä herätellä henkiin ja tutustua pienemmillä veroprosenteilla pärjäävien kuntien hyviin käytäntöihin, kun kerran oma osaamisemme ei siihen riitä.

Avainsanat: lahti, kiinteistövero, tulovero, veronkorotukset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini