Kunnat ehdottavat: Kärkölän Huldén kuntajakoselvityksen vetäjäksi

08.08.2013

Lahti, Nastola, Iitti ja Kärkölä ehdottavat Kärkölän kunnanjohtajaa Seppo Huldénia selvittäjäksi Lahden kaupunkiseudun kuntajakoselvitykseen. Kunnat ja valtiovarainministeriö jatkavat kuitenkin vielä keskustelua mahdollisista alueen ulkopuolisista selvittäjistä.

Nastolan, Iitin ja Kärkölän kunnanhallitukset ja Lahden kaupunginhallitus kokoontuivat torstaina Lahden Sibeliustaloon neuvottelemaan yhteisistä tavoitteista ja toimintatavoista selvitysprosessissa. Tapaamiseen osallistuivat myös valtiosihteeri Sari Raassina ja ylijohtaja Päivi Laajala valtiovarainministeriöstä.

Kuntarakennelain kriteerit edellyttänevät Hollolan mukanaoloa Lahden kaupunkiseudun kuntajakoselvityksessä. Muulta osin Lahti, Nastola, Iitti ja Kärkölä toivovat suhteellisen suppeaa selvitysaluetta.

Selvitysalueen ja selvittäjän lisäksi kunnanhallitukset neuvottelivat selvityksen aikataulusta. Tavoitteeksi asetettiin selvityksen valmistuminen kesäkuun 2014 puoleenväliin mennessä. 
Siten mahdolliset kuntien yhdistymiset voitaisiin toteuttaa aikaisintaan vuoden 2016 alussa.

Valtiovarainministeriö pyytää ensi vaiheessa esityksen tehneiltä kunnilta ja muilta harkitsemiltaan kunnilta lausuntoa selvitykseen osallistumisesta ja ministeriön ehdottamasta selvittäjästä.

Neuvotteluun osallistuneet kunnat toivovat, että lausuntokerros saataisiin toteutettua syyskuun loppuun mennessä tai mielellään jo aikaisemmin.

Lausuntokierroksen jälkeen ministeriö tekee päätöksen selvityksen käynnistämisestä, selvitysalueesta ja selvittäjästä.

Kunnat ottavat virallisesti kantaa mahdollisiin yhdistymisesityksiin selvityksen valmistuttua.

Iitin, Kärkölän ja Nastolan kunnanvaltuustot ja Lahden kaupunginvaltuusto esittivät kesäkuussa valtiovarainministeriölle kuntajakoselvityksen käynnistämistä alueella ja selvittäjän nimeämistä tehtävään.

www.ess.fi


11.05.2015Valtuustopuhe: §40 Seurantaraportti lastensuojelun tilanteesta ja vaikuttavuudesta 1.1.-31.12.2014
01.04.2015Soini: Naisissa on perussuomalaisilla valtava kasvun vara ? "Haluan olla vain kapellimestari"
11.11.2014Nyt tuli kova linjaus - Sosiaalitukea ei tarvitse maksaa maahanmuuttajalle, joka ei hae työtä
22.09.2014Vanhusten hoitajat tiukoilla Lahdessa ? "Pahinta on epävarmuus"
30.08.2014Tätä on köyhän arki: Ruokaa roskiksesta, sosiaalista eristäytymistä ja avun kerjäämistä
12.08.2014Kodista ei saa tulla vanhuksen vankilaa
09.08.2014Näillä aloilla on kova stressi ja pieni palkka
09.07.2014Psykiatri: Pikkukivuista kärsivät syövät enemmän lääkkeitä kuin katukäyttäjät
30.06.2014Perussuomalaiset valitsi Hämeestä ehdokkaita eduskuntavaaleihin
09.06.2014Valtuustopuhe 9.6.2014: Selvityksen tekeminen mahdollisuudesta työttömien aktiivipassin käyttöönotosta
09.06.2014Valtuustopuhe 9.6.2014: Seurantaraportti lastensuojelun tilanteesta ja vaikuttavuudesta 1.1.-31.12.2013
28.04.2014Ministeripako sai kyytiä perussuomalaisten EU-tilaisuudessa
08.04.2014Lahden Perussuomalaiset ry:n valtuustoaloite 7.4.2014
29.03.2014Perussuomalaisten EU-vaaliohjelma
13.03.2014Lapsilta ei saa enää leikata!
23.02.2014Vauvat vieroitushoidossa - "Vaikeinta kuunnella tuskaista itkua"
01.02.2014Asiantuntija: Suomen on uudistettava lastensuojelu perustuksia myöten
21.01.2014Mitä ihmettä on vanhusten "kuntouttava vuodelepo"?
08.01.2014Uusi Lahti 8.1.2014
05.01.2014Entinen kokoomuslainen Lahden perussuomalaisten johdossa: "Populismi liitetään aina voittajiin"
12.12.2013Älybussi taipuu hammashoitolaksi ja äänestyskopiksi
18.11.2013Marja-Leena Leppänen jatkaa puheenjohtajana
16.11.2013Psykiatri järkyttyi suomalaislasten muuttumisesta: "Vanhempien on pysyttävä vahvoina"
13.11.2013Lasten mielenterveyshäiriöiden tuet lisääntyneet rajusti
14.10.20131990-luvun virheet toistumassa - "ehkäisevästä hoidosta ei kannata säästää"
13.10.2013Eduskunnassa kirjallinen kysymys ulkomaalaiselle työvoimalle maksettavista lapsilisistä
05.09.2013Halla-ahoa harmittaa asiantuntijoiden sivuuttaminen kuntalakiuudistuksessa
04.09.2013Panostukset pikkulasten psykiatrisiin palveluihin tuottavat tulosta
09.08.2013Lahden Perussuomalaiset ry kannanotto 9.8.2013
08.08.2013Suomi nousuun - perussuomalaisilta viiden paketin ohjelma
08.08.2013Kunnat ehdottavat: Kärkölän Huldén kuntajakoselvityksen vetäjäksi
08.08.2013Pirkko Ruohonen-Lerner: Toimintakyvytön hallitus on maamme talouden suurin uhkatekijä
13.05.2013Valtuusto: Toriparkin rakentaminen jatkuu - näin äänestettiin
09.05.2013Toriparkki hiljaisesti läpi kaupunginhallituksessa
16.04.2013Lahden Perussuomalaiset ry valtuustokysymys 15.4.2013
16.04.2013Toriparkin rahat halutaan vatvoa perusteellisesti Lahdessa
08.04.2013Toriparkin lainoituksesta äänestys, Metron korvausvaatimus hylättiin
03.04.2013Kansalaisilta kovaa tekstiä Lahdessa maan hallituksen tekemisistä
22.03.2013Maan suurin arkeologinen työmaa Lahden torille
20.03.2013Julkisia menoja on liikaa
14.03.2013Vastine Kautolle ESS 13.3.
12.03.2013Lahden toriparkki rakennetaan velaksi, rakentaja löytyi
05.03.2013Valtuustoaloite koskien keskustan kävelykatusuunnitelmia
21.02.2013Lahden kävelykeskusta on toteutettavissa vain vähäisin muutoksin Aleksilla
19.02.2013Rinnalla loppuun asti - vanhukset ovat läheisten vastuulla
06.02.2013Potilasdirektiivin pelätään suosivan ulkomailla toimivia yrityksiä
02.02.2013Kuka pelkää kansanäänestystä?
14.01.2013Lahdelle nimettiin poliittinen johto
12.01.2013Timo Soini: Kansallinen katastrofi on lähellä
10.01.2013Miten käy kirjastoverkon? - "Iso merkitys lapsille"
17.12.2012Lahden perussuomalaiset valitsivat lautakuntaedustajansa
11.12.2012Pienpuolueille annettiin valtaa Lahdessa
03.12.2012Kaj Turunen: Ennen pitkää saadaan hallitus, joka tekee Suomen edun mukaisia päätöksiä
02.12.2012Korjatun koulun sisäilma sairastuttaa yhä Lahdessa
26.11.2012EU-virkamiesten uskomattomat palkat ja edut paljastuivat
21.11.2012Lahti tekee höyhenenergiaa
20.11.2012Jääkuningatar ja BB-poni hämmästyttivät Lahden kaduilla
19.11.2012Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta
07.11.2012Perussuomalaiset aloittivat väännön lautakunta- ja hallituspaikoista Lahdessa
07.11.2012Erityislukioksi pääsy on jo erityisen vaikeaa
02.11.2012Pyhäinpäivän muistio
30.10.2012Suomi ja Ruotsi halukkaita Islannin ilmavalvontaan
26.10.2012Launeen päiväkodin lapset syövät lähiruokaa
25.10.2012Koulutustason madaltaminen uhka hoidon laadulle
22.10.2012Perussuomalaisten varjobudjetti 2013 - perustellusti parempi vaihtoehto
18.10.2012THL tyrmäsi vanhuspalvelulain - peruspalveluministeri kieltäytyi hyväksymästä arviota
09.10.2012Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan selättäminen edellyttää rekrytointia ulkomailta
04.10.2012Soini ruttasi tutkijat ja viiden vuoden irtisanomissuojan
03.10.2012Soini tyrmäsi sairausajan karenssin
30.09.2012Miksi Suomessa ei pääse lääkärille?
26.09.2012HS-gallup: Perussuomalaisten kannatus nousussa
23.09.2012Apua lapsiperheiden arkeen
17.09.2012Iäkkäällekin lisää elinvuosia terveillä elämäntavoilla
12.09.2012Tehy: Kuntapäättäjät voivat vaikuttaa hoitajapulaan
12.09.2012Starttipaja rytmittämään koulusta pudonneiden arkea
04.09.2012MLL:n pääsihteeri: Pahoinpidellyille lapsille ulkopuolinen edunvalvoja
02.09.2012Ylen kysely: Perussuomalaiset nostaneet rajusti kannatustaan
30.08.2012Perussuomalaiset pettyivät vanhuspalvelulakiin: Poliittista teatteria
28.08.2012Kaikilla on vastuu koulurauhasta
27.08.2012Koulurauhaa juhlistetaan Lahdessa näyttävästi
19.08.2012Lahden Perussuomalaiset ry:n ajankohtaiskannanotto kokouksessa ma 13.8.2012
14.08.2012Lahden perussuomalaiset täydensivät kuntavaaliehdokkaitaan