Halla-ahoa harmittaa asiantuntijoiden sivuuttaminen kuntalakiuudistuksessa

05.09.2013

Lahden aurinkoinen tori keräsi 600 hengen yleisön perussuomalaisille

Lahden Perussuomalaiset ry järjesti toritilaisuuden Lahden syysmarkkinoilla. Kansanedustajina paikalla olivat Anne Louhelainen ja Jussi Halla-aho. Lisäksi keskustelemassa oli Lahden perussuomalaisia kaupunginvaltuutettuja ja muita luottamushenkilöitä. Aurinkoisen lämmin sää siivitti muutaman tunnin aikana paikalle 600 hengen yleisön.

- Eduskunnassa syksyn polttavin aihe on nykyinen taloudellinen tilanne. Kuntarakenneuudistus ja sote-uudistus ovat muita suurimpia aiheita, Halla-aho summasi.

Hänen mukaansa hallituksen kuntalakiuudistuksessa asiantuntijat sivuutettiin kokonaan. Ryhmäkurilla hallituksen kansanedustajat pakotettiin hyväksymään asioita, jotka Halla-ahon mukaan eivät vastaa todellisuutta. 

Rekkavalvonta vaarassa

Halla-aho ihmettelee kuntarakenneuudistusta, jossa suurempaan kuntaan liittyvien kehyskuntien virkamiehet saavat säilyttää virkansa. Esimerkkinä hän mainitsee Kouvolan taannoisen kuntaliitoksen, joka tuotti yhden kaupunginjohtajan lisäksi viisi erilaista visiojohtajaa kaupungille.

- Jos valmistelu tehdään näin, niin siitä ei voi tulla hyvää lainsäädäntöä. Pelkään, että kuntarakenneuudistuksessa käy kehnosti. Sen tullaan näkemään myös poliisin uudistuksessa, jonka Pora-3 vaiheen hyväksyimme eduskunnassa. Pora-4:lla pyritään ilmeisesti paikkaamaan epäonnistumisia.

Halla-aho korostaa, että liikkuvan poliisin lakkautuksessa samat varat ohjataan paikallispoliiseille, mutta niitä voidaan käyttää muihinkin kuin liikenteen valvontaan, joten hän epäilee raskaan liikenteen valvonnan romahtavan teillä. 

- Hyvinä aikoina on helppo populistisesti todeta, että säästetään puolustusmenoissa, koska eihän meitä sota uhkaa. Maanpuolustus on kuitenkin asia, jota ei voi pistää äkkiä pystyyn, jos se on ajettu aiemmin alas, Halla-aho muistuttaa. 

Salkkujako liian varhaista

Halla-aho painottaa, että varuskunnilla on myös alueellista merkitystä sekä työllisyyden että paikallisen maanpuolustuskoulutuksen kannalta. Hänen mielestään jättivaruskuntien luomisessa on omat haittansa. 

- Ottavan sopimuksen jalkaväkimiinakieltoon mukaan menon tiesivät vääräksi monet kokoomuksenkin kansanedustajat, mutta silti äänestivät sen puolesta. Tässä nähtiin puheiden ja tekojen ristiriidat.

Jussi Halla-aho pitää oppositiossa toimimista turhauttavana, koska mikään idea ei mene lävitse, jos se ei ole hallitusohjelmassa. Hänen näkemyksensä mukaan vaaleissa ei ole tärkeää, mitä yksittäinen ehdokas on mieltä asioista, vaan se mitä mieltä ehdokkaan puolue on. 

Perussuomalaisia on ennakkokaavailuissa sijoitettu hallituspuolueeksi sen tämän hetken suosiokannatuksen mukaan. Kansanedustaja Jussi Halla-aho ei halua ottaa tässä vaiheessa kantaa asiaan, eikä halua osallistua ennakoivaan ministerisalkkujen jakoon omalta eikä muiden osalta. Tiedotusvälineissä käytyä keskustelua hän pitää vielä liian varhaisena.

Salossa pakkolomia

Kaarina Bergroth Salosta oli tullut myös Lahden syysmarkkinoille kesälomallaan. Hän on aiemmin asunut Lahdessa, mutta jo 30 vuotta Salossa ja sanoo nähneensä siellä kaikki kaupungin nousut ja laskut. Hän on syntyisin Nurmeksesta, josta perhe lähti Lahteen työn perässä.

- Surku Nurmeksesta oli lähteä, mutta nyt käymme siellä joka kesä. Salossa minulla on jo meri vastassa, enkä sen pitemmälle ole enää lähdössä. 

Bergroth työskentelee päivähoitoalalla ja haluaa siellä lapsiryhmät pienemmiksi ja siksi henkilökuntaa tarvitaan lisää. Nyt jos joku henkilökunnasta on poissa, niin hoitoryhmistä tulee ylisuuria. 
- Tämän vuoden lopussa päättyy kuntaliitoksiin liittynyt virkojen viiden vuoden suojaus. Tänä vuonna olemme olleet jo kahdella kolmen viikon pituisella pakkolomalla. 

Hollolalle ohjeistusta

Bergrothilla on jo siis viiden vuoden kokemus kuntaliitoksen vaikutuksista. Liitosvaiheessa hän epäili, miten reuna-alueiden palveluiden käy. Epäily osoittautui oikeaksi, koska kirjastoja ja muita palveluja on kadonnut. Salon seudulla tehtiin todellinen suurkuntaliitos, kun 12 kuntaa liittyi yhteen.

Hollolaa on houkuteltu kuntaliitokseen Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan kanssa, mutta Bergroth neuvoo Hollolaa pysymään itsenäisenä, jos suinkin mahdollista.

Perussuomalaisten osastolla kansalaiset toivat esiin monenlaisia aiheita. Erityisesti tuntui suututtavan suurjohtajille maksettavat bonuskorvaukset nykyisessä taloustilanteessa. Eduskunnan virkamiesten lukumäärä ja palkkaus haluttiin myös tarkasteluun, kun valtion budjetissa ammottaa vuodesta toiseen noin kuuden miljardin aukko. 

Teksti
Lasse Koskinen
11.05.2015Valtuustopuhe: §40 Seurantaraportti lastensuojelun tilanteesta ja vaikuttavuudesta 1.1.-31.12.2014
01.04.2015Soini: Naisissa on perussuomalaisilla valtava kasvun vara ? "Haluan olla vain kapellimestari"
11.11.2014Nyt tuli kova linjaus - Sosiaalitukea ei tarvitse maksaa maahanmuuttajalle, joka ei hae työtä
22.09.2014Vanhusten hoitajat tiukoilla Lahdessa ? "Pahinta on epävarmuus"
30.08.2014Tätä on köyhän arki: Ruokaa roskiksesta, sosiaalista eristäytymistä ja avun kerjäämistä
12.08.2014Kodista ei saa tulla vanhuksen vankilaa
09.08.2014Näillä aloilla on kova stressi ja pieni palkka
09.07.2014Psykiatri: Pikkukivuista kärsivät syövät enemmän lääkkeitä kuin katukäyttäjät
30.06.2014Perussuomalaiset valitsi Hämeestä ehdokkaita eduskuntavaaleihin
09.06.2014Valtuustopuhe 9.6.2014: Selvityksen tekeminen mahdollisuudesta työttömien aktiivipassin käyttöönotosta
09.06.2014Valtuustopuhe 9.6.2014: Seurantaraportti lastensuojelun tilanteesta ja vaikuttavuudesta 1.1.-31.12.2013
28.04.2014Ministeripako sai kyytiä perussuomalaisten EU-tilaisuudessa
08.04.2014Lahden Perussuomalaiset ry:n valtuustoaloite 7.4.2014
29.03.2014Perussuomalaisten EU-vaaliohjelma
13.03.2014Lapsilta ei saa enää leikata!
23.02.2014Vauvat vieroitushoidossa - "Vaikeinta kuunnella tuskaista itkua"
01.02.2014Asiantuntija: Suomen on uudistettava lastensuojelu perustuksia myöten
21.01.2014Mitä ihmettä on vanhusten "kuntouttava vuodelepo"?
08.01.2014Uusi Lahti 8.1.2014
05.01.2014Entinen kokoomuslainen Lahden perussuomalaisten johdossa: "Populismi liitetään aina voittajiin"
12.12.2013Älybussi taipuu hammashoitolaksi ja äänestyskopiksi
18.11.2013Marja-Leena Leppänen jatkaa puheenjohtajana
16.11.2013Psykiatri järkyttyi suomalaislasten muuttumisesta: "Vanhempien on pysyttävä vahvoina"
13.11.2013Lasten mielenterveyshäiriöiden tuet lisääntyneet rajusti
14.10.20131990-luvun virheet toistumassa - "ehkäisevästä hoidosta ei kannata säästää"
13.10.2013Eduskunnassa kirjallinen kysymys ulkomaalaiselle työvoimalle maksettavista lapsilisistä
05.09.2013Halla-ahoa harmittaa asiantuntijoiden sivuuttaminen kuntalakiuudistuksessa
04.09.2013Panostukset pikkulasten psykiatrisiin palveluihin tuottavat tulosta
09.08.2013Lahden Perussuomalaiset ry kannanotto 9.8.2013
08.08.2013Suomi nousuun - perussuomalaisilta viiden paketin ohjelma
08.08.2013Kunnat ehdottavat: Kärkölän Huldén kuntajakoselvityksen vetäjäksi
08.08.2013Pirkko Ruohonen-Lerner: Toimintakyvytön hallitus on maamme talouden suurin uhkatekijä
13.05.2013Valtuusto: Toriparkin rakentaminen jatkuu - näin äänestettiin
09.05.2013Toriparkki hiljaisesti läpi kaupunginhallituksessa
16.04.2013Lahden Perussuomalaiset ry valtuustokysymys 15.4.2013
16.04.2013Toriparkin rahat halutaan vatvoa perusteellisesti Lahdessa
08.04.2013Toriparkin lainoituksesta äänestys, Metron korvausvaatimus hylättiin
03.04.2013Kansalaisilta kovaa tekstiä Lahdessa maan hallituksen tekemisistä
22.03.2013Maan suurin arkeologinen työmaa Lahden torille
20.03.2013Julkisia menoja on liikaa
14.03.2013Vastine Kautolle ESS 13.3.
12.03.2013Lahden toriparkki rakennetaan velaksi, rakentaja löytyi
05.03.2013Valtuustoaloite koskien keskustan kävelykatusuunnitelmia
21.02.2013Lahden kävelykeskusta on toteutettavissa vain vähäisin muutoksin Aleksilla
19.02.2013Rinnalla loppuun asti - vanhukset ovat läheisten vastuulla
06.02.2013Potilasdirektiivin pelätään suosivan ulkomailla toimivia yrityksiä
02.02.2013Kuka pelkää kansanäänestystä?
14.01.2013Lahdelle nimettiin poliittinen johto
12.01.2013Timo Soini: Kansallinen katastrofi on lähellä
10.01.2013Miten käy kirjastoverkon? - "Iso merkitys lapsille"
17.12.2012Lahden perussuomalaiset valitsivat lautakuntaedustajansa
11.12.2012Pienpuolueille annettiin valtaa Lahdessa
03.12.2012Kaj Turunen: Ennen pitkää saadaan hallitus, joka tekee Suomen edun mukaisia päätöksiä
02.12.2012Korjatun koulun sisäilma sairastuttaa yhä Lahdessa
26.11.2012EU-virkamiesten uskomattomat palkat ja edut paljastuivat
21.11.2012Lahti tekee höyhenenergiaa
20.11.2012Jääkuningatar ja BB-poni hämmästyttivät Lahden kaduilla
19.11.2012Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta
07.11.2012Perussuomalaiset aloittivat väännön lautakunta- ja hallituspaikoista Lahdessa
07.11.2012Erityislukioksi pääsy on jo erityisen vaikeaa
02.11.2012Pyhäinpäivän muistio
30.10.2012Suomi ja Ruotsi halukkaita Islannin ilmavalvontaan
26.10.2012Launeen päiväkodin lapset syövät lähiruokaa
25.10.2012Koulutustason madaltaminen uhka hoidon laadulle
22.10.2012Perussuomalaisten varjobudjetti 2013 - perustellusti parempi vaihtoehto
18.10.2012THL tyrmäsi vanhuspalvelulain - peruspalveluministeri kieltäytyi hyväksymästä arviota
09.10.2012Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan selättäminen edellyttää rekrytointia ulkomailta
04.10.2012Soini ruttasi tutkijat ja viiden vuoden irtisanomissuojan
03.10.2012Soini tyrmäsi sairausajan karenssin
30.09.2012Miksi Suomessa ei pääse lääkärille?
26.09.2012HS-gallup: Perussuomalaisten kannatus nousussa
23.09.2012Apua lapsiperheiden arkeen
17.09.2012Iäkkäällekin lisää elinvuosia terveillä elämäntavoilla
12.09.2012Tehy: Kuntapäättäjät voivat vaikuttaa hoitajapulaan
12.09.2012Starttipaja rytmittämään koulusta pudonneiden arkea
04.09.2012MLL:n pääsihteeri: Pahoinpidellyille lapsille ulkopuolinen edunvalvoja
02.09.2012Ylen kysely: Perussuomalaiset nostaneet rajusti kannatustaan
30.08.2012Perussuomalaiset pettyivät vanhuspalvelulakiin: Poliittista teatteria
28.08.2012Kaikilla on vastuu koulurauhasta
27.08.2012Koulurauhaa juhlistetaan Lahdessa näyttävästi
19.08.2012Lahden Perussuomalaiset ry:n ajankohtaiskannanotto kokouksessa ma 13.8.2012
14.08.2012Lahden perussuomalaiset täydensivät kuntavaaliehdokkaitaan