Näillä aloilla on kova stressi ja pieni palkka

09.08.2014

Neljännes suomalaisista pitää työtään henkisesti rasittavana. Työn vaativuus ei kuitenkaan läheskään aina näy palkassa. Taloussanomat selvitti, millä aloilla stressi on kova, mutta palkka pieni.

Johtajat tekevät stressaavaa työtä, mutta palkkakin on yleensä vaatimuksia vastaava. Monissa muissa tehtävissä väki kuormittuu yhtä lailla, mutta palkassa se ei näy.

Yksi eniten kuormittavista matalapalkka-aloista on terveys- ja sosiaalipalvelut. Alalla työskentelevistä 42 prosenttia piti Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan työtään henkisesti rasittavana. 

Alan mediaanipalkka oli 2542 euroa, kun suomalaisen mediaanipalkka oli 2853 euroa kuukaudessa, selviää Tilastokeskuksen vuoden 2012 palkkarakennetilastosta.

Hoito- ja sosiaalialan ammateissa kuormittuu sekä mieli että kroppa. Esimerkiksi kiire, väkivallan uhka ja työhön liittyvä eettinen stressi kuormittavat työntekijöitä, Tehyn työympäristöasiantuntija Anna Kukka sanoo.

Esimerkiksi päivystyksessä ja ensihoidossa tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen ja potilasturvallisuuteen. Myös kotisairaanhoidossa ja kotihoidossa on kova paine, sillä työtä tehdään usein yksin.

Terveys- ja sosiaalialan palkkausjärjestelmässä pitäisi Kukan mielestä ottaa paremmin huomioon koulutuksen pituus, työn vaativuus ja siihen kuuluvat vastuu ja velvollisuus. Hän vertaa hoitoammatteja teknisiin aloihin.

– Näyttää siltä, että koneesta huolehtiminen on arvokkaampaa kuin ihmisestä huolehtiminen, vaikka koulutus on kestoltaan samanlainen, Kukka sanoo.

Maanviljelijä on 
sään armoilla

Maa-, metsä- ja kalataloudessa työn kokee henkisesti raskaaksi kolmannes. Maatalousyrittäjistä kymmenen prosenttia koki melko tai erittäin paljon stressioireita.

– Maataloudessa kaikki on aina ollut kiinni luonnosta eli säästä ja kasvukaudesta, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila.

Jos sadonkorjuun aikaan alkavat jatkuvat sateet, vuoden ansiot katoavat silmissä. Tämä aiheuttaa Marttilan mukaan melkoista stressiä.

Alan työntekijöiden mediaanipalkka oli 2681 euroa vuonna 2012. Maatalousyrittäjällä kotitalouden käytettävissä olevat mediaanitulot kulutusyksikköä kohden olivat 31 358 euroa vuodessa. Se tekee noin 2600 euroa kuukaudessa.

Maatalouskauppa on avointa ja kansainvälistä, ja hintavaihtelut voivat olla suuria. Jatkuva sopeutuminen ja myyntien sekä ostojen ajoittaminen lisäävät maatalousyrittäjien huolia.

Politiikka ja hallinto sekä niiden vaatimukset ovat Marttilan mukaan kolmas stressitekijä. Tahattomistakin virheistä voi seurata kymmenien tuhansien eurojen sanktiot.

– Maatalousyrittäjän työajasta merkittävä osa menee kaikenlaiseen hallinnon palvelemiseen. Pitää tehdä raportteja ja täyttää lupahakemuksia. Niitä prosessoidaan vuosia, ja lopputulos on epäselvä.

Maatalousyrittäjien ansioiden kehittyminen on ollut Marttilan mukaan heikkoa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Maatalousyrittäjät sijoittavat usein omat rahansa ja lainarahansa oman työpaikkansa rakentamiseen, ja tulotaso onkin hänen mukaansa liian alhainen.

Opettaja tekee töitä 
oppituntien ulkopuolellakin

Opettajista ja muista koulutusalalla työskentelevistä lähes 40 prosenttia pitää työtään henkisesti rasittavana. Heidänkään tilipussinsa ei ole järisyttävän suuri, sillä alan mediaanipalkka on 3372 euroa. Varhaiskasvatuksen ammattilainen tienaa noin tuhat euroa vähemmän.

Opettajalla on työssään oma persoona voimakkaasti mukana, ja lasten ja nuorten kanssa työskentely on intensiivistä, Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkainenkuvailee. Myös oppituntien ulkopuoliset tehtävät lisääntyvät jatkuvasti, ja kokonaistyömäärän kasvu lisää stressiä.

– Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrä, monikulttuurisuus ja ryhmien monimuotoisuus lisääntyvät tavallisissa luokissa. Erityisesti nuorten opettajien kohdalla ryhmäkoon merkitys on työn hallittavuudessa ratkaiseva tekijä, Luukkainen sanoo.

Palkat ovat OAJ:n näkemyksen mukaan liian alhaisia työn vaativuuteen, määrään ja koulutukseen nähden. Luukkainen sanoo, että palkkaus- ja työaikajärjestelmiä pitäisi muuttaa niin, että ne ottaisivat paremmin huomioon opettajan työnkuvan muuttumisen.

Poliisi joutuu 
tiukkoihin paikkoihin

Työntekijät stressaavat varsin paljon myös muun muassa julkisessa hallinnossa ja maanpuolustuksessa. Näillä aloilla mediaanipalkka on noin 3000 euroa.

Palkansaajajärjestö Pardian jäsenet toimivat useilla yhteiskunnan perustoimintoja hoitavilla aloilla, kuten turvallisuudessa, valtion palveluissa ja hallinnossa sekä sosiaalivakuutusalalla.

Pardiasta kerrotaan, että esimerkiksi hätäkeskuspäivystäjien ja poliisien tehtävät ovat stressaavia ja nopeutta vaativia. Esimerkiksi hätäkeskuksia on yhdistetty, ja kiirettä riittää alalla kuin alalla.

Stressaavia ovat Pardian mukaan myös ammatit, joissa päätetään ihmisten toimeentulosta esimerkiksi Kelassa tai TE-toimistossa. Stressin kokeminen on kuitenkin kaikilla aloilla yksilöllistä.

Näillä aloilla stressataan
Toimialojen stressaavuus ja palkat
Toimiala Koki stressiä Koki työn henkisesti rasittavaksi Mediaanikuukausipalkka euroina  
Terveys- ja sosiaalipalvelut * 42 % 2542e  
Julkinen hallinto, maanpuolustus ja pakollinen sosiaalivakuutus 14 % 43 % 3062e  
Koulutus 12 % 39% 3372e  
Maa-, metsä- ja kalatalous **10 % 32 % 2681e  
Lähde: Työ ja terveys Suomessa 2012 ja Tilastokeskuksen vuoden 2012 palkkarakennetietokanta. *ei eritelty raportissa **maatalousyrittäjät

www.taloussanomat.fi

11.05.2015Valtuustopuhe: §40 Seurantaraportti lastensuojelun tilanteesta ja vaikuttavuudesta 1.1.-31.12.2014
01.04.2015Soini: Naisissa on perussuomalaisilla valtava kasvun vara ? "Haluan olla vain kapellimestari"
11.11.2014Nyt tuli kova linjaus - Sosiaalitukea ei tarvitse maksaa maahanmuuttajalle, joka ei hae työtä
22.09.2014Vanhusten hoitajat tiukoilla Lahdessa ? "Pahinta on epävarmuus"
30.08.2014Tätä on köyhän arki: Ruokaa roskiksesta, sosiaalista eristäytymistä ja avun kerjäämistä
12.08.2014Kodista ei saa tulla vanhuksen vankilaa
09.08.2014Näillä aloilla on kova stressi ja pieni palkka
09.07.2014Psykiatri: Pikkukivuista kärsivät syövät enemmän lääkkeitä kuin katukäyttäjät
30.06.2014Perussuomalaiset valitsi Hämeestä ehdokkaita eduskuntavaaleihin
09.06.2014Valtuustopuhe 9.6.2014: Selvityksen tekeminen mahdollisuudesta työttömien aktiivipassin käyttöönotosta
09.06.2014Valtuustopuhe 9.6.2014: Seurantaraportti lastensuojelun tilanteesta ja vaikuttavuudesta 1.1.-31.12.2013
28.04.2014Ministeripako sai kyytiä perussuomalaisten EU-tilaisuudessa
08.04.2014Lahden Perussuomalaiset ry:n valtuustoaloite 7.4.2014
29.03.2014Perussuomalaisten EU-vaaliohjelma
13.03.2014Lapsilta ei saa enää leikata!
23.02.2014Vauvat vieroitushoidossa - "Vaikeinta kuunnella tuskaista itkua"
01.02.2014Asiantuntija: Suomen on uudistettava lastensuojelu perustuksia myöten
21.01.2014Mitä ihmettä on vanhusten "kuntouttava vuodelepo"?
08.01.2014Uusi Lahti 8.1.2014
05.01.2014Entinen kokoomuslainen Lahden perussuomalaisten johdossa: "Populismi liitetään aina voittajiin"
12.12.2013Älybussi taipuu hammashoitolaksi ja äänestyskopiksi
18.11.2013Marja-Leena Leppänen jatkaa puheenjohtajana
16.11.2013Psykiatri järkyttyi suomalaislasten muuttumisesta: "Vanhempien on pysyttävä vahvoina"
13.11.2013Lasten mielenterveyshäiriöiden tuet lisääntyneet rajusti
14.10.20131990-luvun virheet toistumassa - "ehkäisevästä hoidosta ei kannata säästää"
13.10.2013Eduskunnassa kirjallinen kysymys ulkomaalaiselle työvoimalle maksettavista lapsilisistä
05.09.2013Halla-ahoa harmittaa asiantuntijoiden sivuuttaminen kuntalakiuudistuksessa
04.09.2013Panostukset pikkulasten psykiatrisiin palveluihin tuottavat tulosta
09.08.2013Lahden Perussuomalaiset ry kannanotto 9.8.2013
08.08.2013Suomi nousuun - perussuomalaisilta viiden paketin ohjelma
08.08.2013Kunnat ehdottavat: Kärkölän Huldén kuntajakoselvityksen vetäjäksi
08.08.2013Pirkko Ruohonen-Lerner: Toimintakyvytön hallitus on maamme talouden suurin uhkatekijä
13.05.2013Valtuusto: Toriparkin rakentaminen jatkuu - näin äänestettiin
09.05.2013Toriparkki hiljaisesti läpi kaupunginhallituksessa
16.04.2013Lahden Perussuomalaiset ry valtuustokysymys 15.4.2013
16.04.2013Toriparkin rahat halutaan vatvoa perusteellisesti Lahdessa
08.04.2013Toriparkin lainoituksesta äänestys, Metron korvausvaatimus hylättiin
03.04.2013Kansalaisilta kovaa tekstiä Lahdessa maan hallituksen tekemisistä
22.03.2013Maan suurin arkeologinen työmaa Lahden torille
20.03.2013Julkisia menoja on liikaa
14.03.2013Vastine Kautolle ESS 13.3.
12.03.2013Lahden toriparkki rakennetaan velaksi, rakentaja löytyi
05.03.2013Valtuustoaloite koskien keskustan kävelykatusuunnitelmia
21.02.2013Lahden kävelykeskusta on toteutettavissa vain vähäisin muutoksin Aleksilla
19.02.2013Rinnalla loppuun asti - vanhukset ovat läheisten vastuulla
06.02.2013Potilasdirektiivin pelätään suosivan ulkomailla toimivia yrityksiä
02.02.2013Kuka pelkää kansanäänestystä?
14.01.2013Lahdelle nimettiin poliittinen johto
12.01.2013Timo Soini: Kansallinen katastrofi on lähellä
10.01.2013Miten käy kirjastoverkon? - "Iso merkitys lapsille"
17.12.2012Lahden perussuomalaiset valitsivat lautakuntaedustajansa
11.12.2012Pienpuolueille annettiin valtaa Lahdessa
03.12.2012Kaj Turunen: Ennen pitkää saadaan hallitus, joka tekee Suomen edun mukaisia päätöksiä
02.12.2012Korjatun koulun sisäilma sairastuttaa yhä Lahdessa
26.11.2012EU-virkamiesten uskomattomat palkat ja edut paljastuivat
21.11.2012Lahti tekee höyhenenergiaa
20.11.2012Jääkuningatar ja BB-poni hämmästyttivät Lahden kaduilla
19.11.2012Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta
07.11.2012Perussuomalaiset aloittivat väännön lautakunta- ja hallituspaikoista Lahdessa
07.11.2012Erityislukioksi pääsy on jo erityisen vaikeaa
02.11.2012Pyhäinpäivän muistio
30.10.2012Suomi ja Ruotsi halukkaita Islannin ilmavalvontaan
26.10.2012Launeen päiväkodin lapset syövät lähiruokaa
25.10.2012Koulutustason madaltaminen uhka hoidon laadulle
22.10.2012Perussuomalaisten varjobudjetti 2013 - perustellusti parempi vaihtoehto
18.10.2012THL tyrmäsi vanhuspalvelulain - peruspalveluministeri kieltäytyi hyväksymästä arviota
09.10.2012Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan selättäminen edellyttää rekrytointia ulkomailta
04.10.2012Soini ruttasi tutkijat ja viiden vuoden irtisanomissuojan
03.10.2012Soini tyrmäsi sairausajan karenssin
30.09.2012Miksi Suomessa ei pääse lääkärille?
26.09.2012HS-gallup: Perussuomalaisten kannatus nousussa
23.09.2012Apua lapsiperheiden arkeen
17.09.2012Iäkkäällekin lisää elinvuosia terveillä elämäntavoilla
12.09.2012Tehy: Kuntapäättäjät voivat vaikuttaa hoitajapulaan
12.09.2012Starttipaja rytmittämään koulusta pudonneiden arkea
04.09.2012MLL:n pääsihteeri: Pahoinpidellyille lapsille ulkopuolinen edunvalvoja
02.09.2012Ylen kysely: Perussuomalaiset nostaneet rajusti kannatustaan
30.08.2012Perussuomalaiset pettyivät vanhuspalvelulakiin: Poliittista teatteria
28.08.2012Kaikilla on vastuu koulurauhasta
27.08.2012Koulurauhaa juhlistetaan Lahdessa näyttävästi
19.08.2012Lahden Perussuomalaiset ry:n ajankohtaiskannanotto kokouksessa ma 13.8.2012
14.08.2012Lahden perussuomalaiset täydensivät kuntavaaliehdokkaitaan